ICF-luokituksesta apua kehityksellisen kielihäiriön ymmärtämiseen
Mitä on toimintakyky? Entä mitä tapahtuu, kun toimintakyvyssä on rajoitteita? Osaammeko tukea ja kuntouttaa oikein? Maailman terveysjärjestön laatima ICF-luokitus antaa kehykset myös kehitykselliselle kielihäiriölle.
Lapsen ja perheiden ohjaus ja tukeminen, varhaiskuntoutuksen merkitys ja lapsen elinympäristöön vaikuttavien tekijöiden parempi ymmärtäminen. Tämä kaikki on keskiössä, kun lasten kielellisen kehityksen haasteisiin pyritään puuttumaan entistä varhemmin.
Kuntoutusta ollaan uudistamassa – se tapahtuu valtiovallan Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelman mukaisesti.
”Tämän suunnitelman ja hiljattain päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan kielihäiriöisen lapsen kuntoutuksessa korostuu perheen ohjaus ja tukeminen – tuki perheen arkeen”, kertoo puheterapeutti, yliopistoopettaja Pia Lindevall Turun yliopistosta.
Lindevallin mukaan uudistusta koetetaan viedä eteenpäin ICF-luokituksen hengessä. ”ICF-luokitus on osa Maailman terveysjärjestön WHO:n ICD-tautiluokitusjärjestelmää. ICF keskittyy kuvaamaan sitä, miten erilaisia toimintarajoitteita aiheuttavat sairaudet tai vammat vaikuttavat yksilön elämään”, Lindevall luonnehtii.
Toimintakyky ICF:n ytimessä
ICF ei ole mikään uusi luokitus, sillä suomen kielelle se käännettiin jo seitsemäntoista vuotta sitten. Lindevallin mukaan ICF:n jalkauttaminen käytäntöön on tosin ollut hidasta, kunnes kuntoutusuudistuksen toimintasuunnitelma ja kehityksellisen kielihäiriön tuore Käypä hoito
-päivitys nostivat luokituksen jälleen päivänvaloon.
”ICF sopii moneen käyttöön. Se ensinnäkin avaa hyvin toimintakyvyn ja toimintarajoitteiden moniulotteisuutta, korostaa eri tekijöiden vuorovaikutuksellisuutta sekä painottaa yksilön terveydentilan ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta.”
ICF:n periaatteiden käyttöönotto sopii niin esiopetukseen ja kouluihin kuin terveydenhuollon ammattilaistenkin käyttöön.
”ICF on toisin sanoen viitekehys, joka antaa avaimet puhua myös kehityksellisestä kielihäiriöstä yhteisesti sovituin termein. Viitekehyksen perusideana on, että ihmisen toimintakyky on kokonaisuus, johon ympäristö voimakkaasti vaikuttaa”, Lindevall tiivistää.
Vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa
Mitä konkreettista hyötyä ICF-luokituksen periaatteista sitten olisi käytännön arjessa? Jos Pia Lindevall saisi päättää, hän nostaisi luokituksesta ehdottomasti tapetille vuorovaikutuksellisuuden ja matalan kynnyksen palvelut.
”Heti, kun lapsen kielellisestä kehityksestä herää huoli, niin jo perusterveydenhuollosta joku, esimerkiksi puheterapeutti, olisi yhteydessä perheeseen.”
Tästä alkaisi tiivis vuorovaikutus ja yhteistyö lapsen ja perheen kanssa.
”Ammattilainen kertoisi, mistä kehityksellisessä kielihäiriössä on kysymys ja antaisi perheelle käytännön vinkkejä arkeen. Hän ohjaisi perheen saamaan esimerkiksi viittomaopetusta jo kotona, sitten kartoitettaisiin lapsen yksilöllisen kuntoutuksen tarve”, Lindevall havainnollistaa.
Liian usein kehityksellisen kielihäiriön omaava lapsi perheineen jää Suomessa yksin.
”Vanhemmat ovat hädissään, ja monet kuvittelevat, että lapsen elämä on diagnoosin jälkeen auttamattomasti pilalla. Asiantuntevan tuen puute on yleistä. Kaikki eivät osaa hakeutua vertaisten pariin, vaan tietoa ja tukea haetaan googlaamalla, epämääräisiltä ja virheitä viliseviltä nettisivuilta.”
Yhteisöllisempään suuntaan
Ympäristötekijät ja niiden merkityksen tunnustaminen auttaisi Lindevallin mukaan jo pitkälle.
”Meillä on edelleen vallalla tietynlainen ”koppiterapiameininki”:
Kun puhe- tai toimintaterapeutti tulee vaikkapa päiväkotiin tapaamaan lasta, niin on tavallista, että henkilökunta on varannut terapiaa varten yksityisen tilan – vaikka terapeutti olisi kertonut haluavansa tavata lasta muiden lasten keskellä. Yksilöllistä kuntoutusta tarvitaan tietysti edelleenkin, mutta myös kuntouttavaan arkeen tulisi kiinnittää huomiota.”
Lindevall muuttaisi ylipäätään kehityksellisen kielihäiriön kuntoutusta yhteisöllisempään suuntaan.
”Toivoisin, että kuntoutusta ja tukea tarjottaisiin enemmän ICF-luokituksen hengessä, ympäristön vaikutusta korostamalla. Siitä on etua paitsi lapselle ja hänen perheelleen, myös kaikille muille.”
Jokainen lapsi toisin sanoen hyötyy Lindevallin mukaan esimerkiksi visuaalisesta tuesta.
”Jos luokassa käytetään yleisenä tukena vaikkapa kuvia, on niitä helppo käyttää kielihäiriön omaavan lapsen kanssa painotetusti ja enemmän. Näin kaikki saisivat juuri sellaista tukea kuin tarvitsevat, omassa arjessaan, omassa ympäristössään.”
