Minä riitän
Tiia Trogen rohkaisee vanhempia luopumaan itsensä turhasta vertaamisesta muihin. Arjen voi pilkkoa pieniin ja konkreettisiin tavoitteisiin, joiden saavuttamisesta on lupa iloita.
”Aina meillä on kaikki niin vaikeaa. En kestä enää.”
Mistä ammentaa lisää voimavaroja, jos erityislapsen vanhemmuus tuntuu lähinnä päättymättömältä sarjalta epäonnistumisia? TM, perhetyöntekijä Tiia Trogen kertoo, että niin kutsutun positiivisen psykologian keinot voivat auttaa löytämään lisää iloa ja jaksamista arkeen.
Aivan ensimmäiseksi hän kehottaa muistamaan, että aivan jokainen äiti ja isä kokee toisinaan olevansa neuvoton – olipa perheessä erityislapsia tai ei.
”On ihan varmaa, että vanhempina kohtaamme vaikeuksia. Mutta meillä jokaisella on erilainen määrä resilienssiä eli kykyä kestää vastoinkäymisiä. Tätä ominaisuutta on onneksi mahdollista parantaa itsetuntoa ja -tuntemusta kehittämällä.”
Tiia Trogenin mukaan yksi merkittävä uupumuksen aiheuttaja on itsensä ja perheensä liika vertaaminen muihin. Toisilla tuntuu aina olevan kiltimmät lapset, siistimpi koti ja hauskempia rientoja.
”Vertaileminen ainoastaan imee energiaa. Sehän on sitä paitsi loputon suo. Vaikka yrittäisimme kuinka päteä, aina on jossain joku, jolla menee vielä paremmin.”
Miten kurjaa oloa aiheuttavan vertailemisen sitten voisi lopettaa? Tiia Trogenin mukaan piintyneestä tavasta ei luultavasti ole helppoa pyristellä eroon.
”Kannattaa joka tapauksessa tehdä tietoinen päätös, että yrittää olla enää ottamatta paineita vaikkapa julkkisten tai tuttujen kiiltokuvamaisista some-päivityksistä. Niidenkin taustalla on todellisuudessa ihan tavallista epätäydellistä arkea.”
Kolme kivaa asiaa
Turhasta vertailusta luopumisessa voivat auttaa myös erilaiset kiitollisuusharjoitukset. Niitä on Tiia Trogenin mukaan mahdollista ujuttaa pieninä annoksina kiireisimpäänkin arkeen.
Yksi hänen usein suosittelemansa, pidetty menetelmä on ”kolme hyvää asiaa” -harjoitus. Nukkumaan mennessä sekä lapsi että vanhempi listaavat kolme kivaa juttua kuluneesta päivästä. Ne voivat olla kuinka pieniä seikkoja tahansa.
Mukava yhteinen hetki on helppo ottaa osaksi iltarutiineja. Se rauhoittaa mielen päivän päätteeksi ja auttaa nukkumaan hyvin. Lapsesta ja hänen ajatuksistaan voi oppia ihan uusia asioita.
Toinen hyvä menetelmä on riittävän pienien ja konkreettisten tavoitteiden asettaminen.
”Jos olen asettanut tavoitteekseni epämääräisesti, että haluan olla hyvä vanhempi tai että haluan lasteni olevan onnellisia, niin eihän tuollaista tilaa ole koskaan mahdollista saavuttaa. Päämäärä karkaa aina vain kauemmaksi, vaikka tekisin mitä”, Tiia Trogen toteaa.
Sen sijaan yhden päivän tavoitteeksi voi päättää yksinkertaisesti vaikkapa sen, että lasten kanssa käydään ulkona. Sillä ei ole väliä, tuleeko kinaa tai ovatko kaikkien varusteet aivan viimeisen päälle.
Tai tavoite voi olla, että tänään syömme illalla yhdessä. Tarpeen ei ole käydä henkevää keskustelua luomukasvisruuan äärellä. Makaronilaatikon murkinoiminen tavanomaisen kiukuttelun säestämänä riittää.
”Ja kun jokin tällainen pieni tavoite on täyttynyt, itseen on lupa olla tyytyväinen”, Tiia Trogen sanoo.
Arvosta yhteistä arkea
Monen vanhemman keino etsiä helpotusta kuormittavaan arkeen on vaalia tarkasti niin kutsuttua omaa aikaa. Tiia Trogenin mukaan tällainen tapa kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan.
Hetket poissa perheen luota alkavat näyttyä kaivattuna, ainoana oikeana elämänä. Vanhempien välille myös syntyy herkästi vertailua ja kyräilyä siitä, onko kummallakin omia vapaahetkiä varmasti täsmälleen yhtä paljon. Lapsia hämmentää kuulla vanhempien jatkuvasti haaveilevan siitä, että pääsisi jonnekin muualle.
”Kunkin omien menojen ohella kannustaisin perheitä kovasti etsimään tapoja viihtyä ja virkistyä yhdessä arjessa. Mikä on se meidän juttumme: lueskelu, loikoilu vai leffojen katseleminen?”
Tiia Trogen rohkaisee lisäksi vaalimaan itsemyötätuntoa.
”Itselle kannattaa sanoa mahdollisimman monta kertaa päivässä, että sinä oikeasti riität – vaikkei usein siltä tunnukaan.”
