Mirjam Kalland: Ennakointi tuo turvaa koululaisen lomaan

Alkukesän yksinäiset päivät voivat jännittää pientä koululaista, jolla on kielen tai keskittymisen pulmia. Yhdessä aikuisen kanssa kannattaa suunnitella päiviin tarkka rakenne.

Koululaisten pääsy ansaitulle ja pitkälle kesälomalle ei ole perheissä pelkkä riemun aihe. Moni vanhempi miettii, miten pieni koululainen pärjää kotona muun perheen ollessa töissä. Erityisen pulmallinen tilanne voi olla, kun lapsella on kehityksellinen kielihäiriö, adhd tai muita neuropsykiatrisia haasteita.

Professori, lastenpsykoterapeutti Mirjam Kalland sanoo, että kyse on ennen kaikkea isosta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Varsinkin ennen juhannusta hyvin monen vanhemman on yksinkertaisesti pakko olla vielä täysipainoisesti töissä.

”Meillä on jämähdetty tässä asiassa jonnekin kuvitteelliseen 1950-luvun maailmaan, jossa kotiäiti oli ottamassa lapset aina vastaan koulusta. Esimerkiksi Ruotsissa koululaisten kesä on järjestetty täysin eri tavoin. Siellä Fritids-järjestelmä tarjoaa jokaiselle lapselle mielekästä toimintaa, turvallisten aikuisten valvontaa ja ruokailut.”

Osa perheistä päätyy ratkaisemaan ongelman jaksottamalla vanhempien kesälomat kokonaan eri aikoihin.

”Omat vaikutuksensa perheen hyvinvointiin on silläkin, ettei koskaan ole tilaisuutta yhteiseen lomailuun. Sitä paitsi yhden vanhemman perheissä tätä mahdollisuutta ei edes ole”, Mirjam Kalland huomauttaa.

Hänen mielestään valmis toimintamalli olisi Suomessakin olemassa. Joissakin kunnissa toki järjestetään koululaisille kesäkerhoja ja puistoruokailua, mutta yhteistä linjaa ei ole.

”Tilathan yhteiskunnalla on jo, sillä koulut ammottavat kesäisin tyhjyyttään. Omassa lähikoulussa jokaiselle lapselle voisi olla tarjolla vaikkapa kello 10–14 ohjattua harrastustoimintaa ja ruokailu. Järjestämiseen voitaisiin ottaa mukaan paikalliset järjestöt ja muu kansalaisyhteiskunta”, Kalland esittää.

Kuvat avuksi

Yhteinen suunnitteleminen auttaa Mirjam Kallandin mukaan sekä lapsen itsensä että vanhemman huoleen yksinäisten päivien sujumisesta. Erityisen hyödyllistä selkeän päiväohjelman luominen on lapselle, jolla on kielen tai keskittymisen pulmia.

Jos omalla paikkakunnalla on tarjolla koululaisten toimintaa, osallistumista voi miettiä yhdessä.

”Tosin meneminen mukaan ei välttämättä houkuttele erityislasta. Vieraassa ryhmässä voi aina sattua ihan tahattomasti jokin pieni töytäisy tai sanailu, joka saa lapsen hätääntymään.”

Yksi hyvä keino on tehdä yhdessä koko tulevasta viikosta tarkka aikataulu seinälle esimerkiksi kuvien avulla. Siihen voi merkitä kaikki tekemiset ja syömiset yksityiskohtaisesti kellonaikoineen.

”Lapsen yhden päivän ohjelmassa voi olla vaikkapa, että herättyäni harjaan hampaat ja syön voileipiä. Kello kymmeneltä menen ulos lähipuistoon, kello 12 lämmitän lounaaksi mikrossa makaronilaatikkoa ja kello 13 katson Netflixistä Risto Räppääjä -elokuvan. Leffan jälkeen saan syödä yhden jätskipuikon”, Mirjam Kalland antaa esimerkin.

Päiväohjelmaa laadittaessa on tärkeää antaa lapselle itselleen mahdollisuuksia valita ja vaikuttaa. Yhdessä on kuitenkin hyvä jutella, mikä on terveellistä ja mistä tulee hyvä olo ja virkeä mieli. Jokaiseen päivään on syytä kuulua liikkumista ja ulkoilua. Kokonainen kuukausi sisällä ruudun ääressä herkkuja napostellen on turhan pitkä aika.

”Pientä hemmottelua voi ehdottomasti silti harrastaa: tehdä vaikka lämmintä kaakaota valmiiksi termospulloon. Muutenkin kannattaa suosia kaikkea tuttua ja turvallista: taattuja lempiruokia, -vaatteita ja -leikkejä.”

Yllätykset huomioon

Yksinoloa voi vähentää järjestämällä seuraa lapsen päiviin. Kaverikyläilyistä on hyvä sopia valmiiksi, kuka tulee kenenkin luokse ja kuinka pitkäksi ajaksi.

Muutoinkin tarkat säännöt antavat lapselle turvaa. Saanko käyttää hellaa tai muita kodinkoneita? Voinko lähteä kotipihasta ja kuinka pitkälle? Onko minulla lupa ajaa yksin pyörää?

Mirjam Kalland kannustaa vanhempia myös kysymään rohkeasti apua lähellä olevilta muilta aikuisilta. Naapurin eläkeläinen saattaa ilahtua, kun häntä pyytää hieman katsomaan pienen lomailijan perään.

Myös odottamattomista ja pelottavista tilanteista kannattaa puhua etukäteen. Erityislasten perheissä tällainen ennakointi on erityisen tärkeää.

”Mitä teen, jos ovikello soi yllättäen? Entä jos ulkona vieras aikuinen pyytää auton kyytiin ja vaikka katsomaan koiranpentuja? Mihin menen, jos avain ja puhelin jäävät sisälle lukkojen taakse? Mitä jos tulee ukkonen?” Mirjam Kalland luettelee.

Perheen aikuisten on hänen mukaansa hyvä mainita tilanteesta töissä. Palaverin alkaessa voi sanoa, että perheen tokaluokkalainen on yksin kotona ja että hänen mahdolliseen puheluunsa on pakko vastata.

Työpäivien jälkeisiin valoisiin kesäiltoihin kannattaa järjestää perheen yhteistä kivaa tekemistä. Uimareissu tai jalkapallon potkiminen yhdessä purkavat päivän aikana mahdollisesti kertynyttä harmitusta.

Lisäksi vanhempien kannattaa kysellä lapselta avoimin mielin, miten kotona on sujunut ja mitä asioita voitaisiin ehkä suunnitella toisin.

”Lapsen vastaus täytyy olla valmis kuulemaan, vaikka se kuuluisi, että yksin on ollut tosi pelottavaa. Vasta sitten voidaan yhdessä miettiä parannuksia. Vaivannäkö kannattaa, sillä parhaassa tapauksessa loma-aika voi antaa lapselle luottamusta omiin kykyihinsä.”