Moniammatillinen tuki turvaa adhd-oireiden ja aistisäätelyvaikeuksien tunnistamisen

Minua on mietityttänyt, mitä eroja on tarkkaavuushäiriöllä ja aistisäätelyn häiriöllä?

Adhd-oireisella lapsella on usein aistisäätelyn vaikeuksia, jotka voivat näyttäytyä yksinään tai samanaikaisesti muiden neuropsykiatristen oireiden kanssa.

Aistisäätelyn vaikeuksilla tarkoitetaan poikkeavaa reagointia aistiärsykkeisiin: yli- ja/tai aliherkkää reagointia sekä aistimushakuisuutta. Aistiärsykkeiden erilainen kokeminen ja sitä seuraava poikkeava tulkinta voi liittyä näkö-, kuulo-, tunto-, haju-, maku-, tasapaino- ja liike-, asentotunto- sekä sisäelinaistimusten käsittelyyn.

Aistisäätely- ja adhd-oireisen lapsen käyttäytymisessä on yhtenäisyyksiä. Molemmissa on kyse kehityksellisestä häiriöstä: oireet tulevat usein esiin jo hyvin varhain ja näkyvät muun muassa lapsen itsesäätelyssä – vireystilan, tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä.

Adhd voi esiintyä ilman tai yhdessä aistisäätelypulmien kanssa. Jotta oireileva lapsi saa tarvitsemaansa tukea, on tärkeä arvioida, mikä selittää arjen haasteita. Seuraavassa yksinkertaistettuja esimerkkejä eroavaisuuksista.

Niin adhd-oireinen kuin aistisäätelyhäiriöinenkin lapsi voi käyttäytyä impulsiivisesti. Aistisäätelyhäiriöinen lapsi, joka on aistimushakuinen, pystyy lopettamaan impulsiivisen käyttäytymisen, kun tietty kuormittava aistiärsyke poistetaan, esimerkiksi kun kuuloyliherkkä lapsi pääsee meluisasta tilasta rauhalliseen. Adhd oireisen lapsen impulsiivinen käyttäytyminen ei lopu sensorisen ärsykkeen poistamiseen.

Aistimushakuisen lapsen yliaktiivinen käyttäytyminen liittyy aistimuksen, useimmiten liike- ja tuntoaistimusten, hakemiseen. Adhd-oireisella yliaktiivinen käytös ei selity tiettyjen aistimusten hakemisena.

Aistimushakuinen lapsi jäsentyy intensiivisistä aistimuksista, esimerkiksi aikuisen napakasta ”karhunhalauksesta”. Adhd-oireisen lapsen, joka ei ole aistimushakuinen, sensorinen aistimus ei välttämättä vaikuta jäsentyneisyyteen.

Adhd-oireisen lapsen voi olla vaikea odottaa vuoroaan, jolloin kognitiiviset apukeinot auttavat sensorisia keinoja paremmin. Lapsi voi esimerkiksi laskea mielessään kymmenestä alaspäin yhä uudestaan tai hyötyä TimeTimerin käytöstä. Aistisäätelyhäiriöinen lapsi puolestaan hyötyy sensorisista apukeinoista, kuten kämmenten painamisesta yhteen jonottaessaan.

Toiminnan aloittaminen ja jatkaminen ovat niin tarkkaamattomuuspainotteisesti (add) oireilevan kuin aistimuksiin alireagoivan lapsen tyypillisiä haasteita. Tarkkaamaton lapsi pystyy usein tuettuna aloittamaan toiminnan, muttei saattamaan sitä loppuun. Hän tarvitsee tukea tehtävässä etenemiseen. Aistimuksiin alireagoivan lapsen on vaikea aloittaa toiminta, mutta hän kykenee usein pysymään asiassa, kun hän saa tukea alussa. Tarkkaamaton lapsi uppoutuu herkästi omiin ajatuksiin ja unelmiin, kun taas aistimuksiin alireagoiva lapsi on alavireinen ja väsynyt.

Molempien on usein vaikea toimia ohjeiden mukaan. Alireagoiva lapsi ei välttämättä rekisteröi aistimusta, minkä vuoksi hänen voi olla vaikea kiinnittää huomioita ääneen tai suunnitella motorista toimintaa. Tarkkaamaton lapsi taas voi aloittaa toiminnan, mutta hänen on vaikea pitää mielessä monivaiheista sanallista ohjetta.

Niin adhd:n kuin aistisäätelynkin pulmat tulisi tunnistaa varhain. Diagnoosia ei pienillä lapsilla tarvita, vanhempien kuvaamat pulmat ja arjen haasteellisuus ovat riittävä peruste tuelle. Neuvoloiden jo nyt arvokkaan toiminnan tulisi tarjota moniammatillista osaamista entistä varhaisemman tunnistamisen ja tuen turvaamiseksi.