”Olin helpottunut, että en ollutkaan tyhmä”

Villiviikari joutui sopeutumaan

Lapsena Iida oli villiviikari, joka oli aina touhottamassa jotakin. Kotona hän riehui ja piti paljon meteliä. Hän oli myös tarkka, että tavarat olivat oikeilla paikoillaan. Jos vanhemmat tai pikkusisko menivät siirtämään hänen tavaroitaan, hän saattoi suuttua.

”Se johtui siitä, että en enää löytänyt tavaroitani, jos niitä oli siirretty.”

Koulussa Iida pärjäsi hyvin jo ala-asteesta lähtien. Hänellä oli hyvä muisti, minkä takia asiat jäivät helposti hänen mieleensä. Hänen oli kuitenkin vaikea viitata ja odottaa, että opettaja antaisi hänelle vuoron vastata.

”Yleensä vain möläytin jotain odottamatta vuoroani.”

Lisäksi Iida oli levoton. Hänen oli vaikea keskittyä kuuntelemaan opettajan puhetta. Sen takia hän usein höpisi kavereiden kanssa tunnin aikana.

”Opettajat joutuivat huomauttamaan usein, että Iida ja kaverit, olkaapa vähän hiljempaa.”

Ensimmäisten kouluvuosien aikana Iida oppi, että tunneilla puhuminen ilman viittaamista ei ollut suotavaa. Opettajat huomauttivat siitä ystävällisesti, mutta napakasti. Iida alkoi väkisin opetella odottamaan omaa puheenvuoroaan ja käyttäytymään rauhallisemmin.

”Yritin olla mahdollisimman vähän häiriöksi.”

Sopeutumisella oli kuitenkin hintansa. Koulupäivän jälkeen hän oli kotona aina valtavan väsynyt. Se purkautui usein itkuisuutena tai riidan haastamisena vanhempien tai pikkusiskon kanssa.

Opinnot alkoivat takkuilla

Yläasteella Iidan levottomuus jatkui, mutta hän oli jo oppinut tulemaan sen kanssa paremmin toimeen. Kun opettaja puhui, hän teki samalla myös jotain muuta. Hän piirteli paperille, kirjoitti kirjevihkoon tai teki kotitehtäviä.

”En olisi millään pystynyt keskittymään pelkästään kuuntelemiseen. Onneksi hyvän muistini ansiosta pärjäsin kokeissa.”

Myös lukio meni pääosin hyvin. Kurssiarvosanat alkoivat kuitenkin vaihdella paljon sen mukaan, kuinka paljon opiskeltava asia Iidaa kiinnosti. Hän huomasi, että kokeisiin pitäisi myös lukea, mutta lukemisen suunnittelu oli hänelle haasteellista.

”En osannut jakaa koealueita osiin. Sen takia lukemisesta tuli vaikeaa.”

Sama ilmiö näkyi lukion jälkeen yliopiston pääsykokeissa. Iidaa olisi kiinnostanut lähteä opiskelemaan ruotsia ja englantia, mutta pääsykoekirjojen lukemisesta ei tullut mitään. Niinpä hän päätyi hakemaan opiskelemaan liiketaloutta ammattikorkeakouluun.

”Olin kuullut, että se on hyvä vaihtoehto, jos ei vielä tiedä, mitä haluaa tehdä.”

Liiketalous ei kiinnostanut Iidaa ollenkaan, ja pian opinnot alkoivat takkuilla. Hän päätti pitää välivuoden ja miettiä kotona, mitä haluaa ryhtyä tekemään. Koneja tuotantotekniikan opintojen kanssa kävi samalla tavalla.

Iidasta tuntui, että hän oli kummallisella tavalla epäonnistunut elämässään, mutta ei tiennyt miksi. Hän kärsi masentuneisuudesta, sillä elämä ei tuntunut kunnolla kulkevan eteenpäin. Samalla hänen vuorokausirytminsä meni sekaisin, ja hän alkoi valvoa yöt ja nukkua päivät. Vasta opintopsykologin kehotus hakeutua tarkkaavuuden tutkimuksiin toi vastauksen.

Adhd-diagnoosin jälkeen Iidasta tuntui ensin hieman haikealta. Hänestä tuntui, että monta vuotta oli kulunut hukkaan, koska koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyviä haasteita ei ollut kunnolla ymmärretty.