Poikaystävä houkutteli juomaan
Ei koskaan alkoholia. Niin Sanna oli päättänyt murrosiän alkaessa. Hän oli nähnyt, mitä viina oli tehnyt perheelle, ja siksi hän halusi valita elämässään toisin.
”Vaikka kaverini joivat, minä olin päättänyt olla porukassa selvin päin. Aluksi se tuntui helpolta.”
Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Sanna tapasi itseään pari vuotta vanhemman pojan, johon hän rakastui. Pojan seurassa hän ei kehdannut sanoa, että hän ei halunnut juoda.
”Aloimme juoda yhdessä. Lisäksi lintsasin koulusta yhä enemmän.”
Kun seurustelu muutamaa kuukautta myöhemmin loppui, Sanna alkoi juoda suruunsa. Korkkia oli mahdotonta kiertää enää takaisin kiinni.
Sannan elämä Espoossa kävi ahtaaksi, sillä hän oli ajautunut huonoihin piireihin. Lisäksi koulu meni niin kehnosti, että hän tiesi saavansa ehdot monesta aineesta.
Elämällä oli hänen varalleen kuitenkin yllättävä suunnitelma. Eräänä päivänä hänen puhelimensa soi ja hän sai keikkakutsun Pudasjärvelle Oulun lähelle.
”Tykkäsin pohjoisesta niin paljon, että päätin jäädä sinne asumaan.”
Juominen vain yltyi
Seuraavat kymmenen vuotta olivat kosteita aikoja. Niistä Sannalla on vain vähän muistoja. Musiikin tekeminen alkoi takkuilla. Hän teki erilaisia keikkatöitä mutta samalla odotti koko ajan, että pääsisi töiden jälkeen juomaan. Vaikka kaverit sanoivat, että Sannalla on alkoholiongelma, hän ei itse pystynyt sitä näkemään.
Lopulta Sanna oli tilanteessa, jossa hän oli vuosien mittaan menettänyt useita töitä ja ihmissuhteita. Lisäksi hänellä oli niin paljon velkaa, että hän oli menettämässä luottotietonsa.
Eräänä heinäkuun iltana Sanna istui parvekkeella juomassa siideriä.
”Katselin kaunista puistomaisemaa ja aloin miettiä, mitä oikein olin elämälläni tehnyt. Sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, että olen alkoholisti.”
Sanna alkoi itkeä. Hän kaatoi siiderin pois. Hän tiesi, että hänen oli aika muuttaa elämäänsä.
”Siitä alkoi pitkä toipumismatkani.”
Järkyttävä uutinen
Kun Sanna pääsi alkoholin vieroitusoireista eroon, hän alkoi kuntoilla. Hän pyöräili jatkuvasti, ja vähitellen hänen kuntonsa koheni. Elämä ehti vajaan vuoden näyttää hyvältä ennen seuraavaa iskua: Sannan paras ystävä kuoli yllättäen päihteisiin.
”Syytin itseäni aivan hirveästi, miksi en ollut nähnyt ystäväni tilannetta.”
Suurta suruaan Sanna purki paperille riimeiksi. Vähitellen riimeistä syntyi laulu, kappale nimeltä Haava. Se auttoi käsittelemään raastavia tunteita.
”Soitin kappaleen myös kuolleen ystäväni läheisille. Kaikkien mielestä se oli niin hyvä, että se täytyisi julkaista. Helppoa se ei kuitenkaan ollut.”
Tietoa adhd-oireista
Pään sisäisiä asioita. Niitä Sanna alkoi miettiä raitistumisen jälkeen. Hänen oli aika tutustua itseensä, sillä viinanhuuruisten vuosien aikana hän oli jäänyt itselleen vieraaksi. Hän havaitsi itsessään paljon yllättäviä piirteitä ja haitallisia toimintatapoja.
”Aloin tiedostaa esimerkiksi, että minulla ei ollut minkäänlaista tunteiden säätelytaitoa. Saatoin kiihtyä nollasta sataan sekunnissa.”
Sanna etsi netistä tietoa ja törmäsi siellä adhd-oireistoon. Ne tuntuivat kuvailevan häntä lähes täydellisesti.
Hän yritti varata aikaa adhd-tutkimuksiin, mutta terveyskeskuksessa kerrottiin, että niihin voisi päästä vain päivystyksen kautta. Päivystyksessä jonottaminen ei häntä kiinnostanut.
Kohtalo puuttui jälleen peliin. Kaksi vuotta sitten Sanna oli eronnut huonosta parisuhteesta. Kokemus oli niin rankka, että hän päätyi käsittelemään sitä psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle.
”Muutaman kuukauden jälkeen sairaanhoitaja kertoi epäilystään, että saattaisin olla adhd-oireinen. Sitä kautta pääsin vihdoin tutkimuksiin.”
Tulokset olivat aivan selvät. Sannalla tosiaan oli adhd. Jatkuvalle ulkopuolisuuden tunteelle sekä opiskelu- ja ihmissuhdehaasteille oli vihdoin selkeä syy.
”Sain koko elämääni uudenlaisen selvyyden. En ollutkaan tyhmä ja laiska, kuten olin aina kuvitellut. Minä en vain ollut pystynyt keskittymään.”
Diagnoosin jälkeen Sannalle alettiin etsiä sopivaa lääkettä. Kun se löytyi, hänen elämänsä muuttui nopeasti.
”Yhtäkkiä pystyin keskittymään asioihin enkä enää rönsyillyt joka puolelle.”
