Varhainen vuorovaikutus on kielenkehityksen perusta

Varhaisessa vuorovaikutuksessa luomme erityisellä tavalla pohjan lapsen myöhemmälle hyvälle kasvulle ja kehitykselle.

Varhaiset vuorovaikutustaidot alkavat kehittyä heti lapsen synnyttyä, ja ne luovat myöhemmän kielenkehityksen perustan. Jo pieni vauva on alusta alkaen kiinnostunut hakemaan kontaktia ja vuorovaikutusta erilaisin keinoin.

Kyky hakeutua katsekontaktiin kehittyy tyypillisesti ensimmäisten kahden elinkuukauden aikana. Se on yksi varhaisista keinoista, hymyn ja ääntelynkontaktin lisäksi, jota vauva käyttää päästäkseen vastavuoroiseen vuorovaikutukseen vanhemman kanssa.

Pieni vauva viestii koko kehollaan: ääntelyllä, itkulla, liikkeillä ja ilmeillä. Vanhempi reagoi vauvan katseeseen ja viesteihin usein vaistomaisesti. Vanhempi vastaa vauvalle puhumalla tai jäljittelemällä vauvan ääntelyitä ja ilmeitä. Vanhemman kyky vastata vauvan tarpeisiin luo lapselle kokemuksen turvasta ja lohdusta.

Sanat saavat merkityksen

Lapsen ja vanhemman virittyminen toistensa toimintaan johtaa kielenkehityksen kannalta tärkeiden taitojen saavuttamiseen, kuten kykyyn vuorotella ja jakaa yhteinen huomion kohde. Kun vanhempi sovittaa omat vuoronsa lapsen äännähtelyiden väliin, vauva oivaltaa vuorottelun rytmin. Toinen on äänessä, kun toinen kuuntelee, minkä jälkeen vuorot vaihtuvat. Näin rakentuvat ensimmäiset keskustelut.

Vähitellen vauva pyrkii myös itse vaikuttamaan vuorovaikutukseen. Ennen yhtä ikävuotta lapsi oppii jakamaan tietoisesti huomionsa kohteen toisen ihmisen kanssa. Se ilmenee usein niin, että vauva tarkistaa katseellaan, katsooko aikuinen samaa kohdetta kuin hän itse ja siirtää katsettaan vanhemman ja huomion kohteena olevan asian tai esineen välillä. Huomatessaan vauvan aloitteen, vanhempi usein luonnostaan vastaa siihen, esimerkiksi nimeämällä esineen, jota vauva katsoo tai osoittaa.

Näissä jaetun huomion hetkissä vanhempi pääsee osaksi lapsen mielenkiinnonkohteita ja sanat saavat merkityksensä. Lapset tuottavatkin ensimmäiset kommunikoivat eleet ja sanat todennäköisimmin näissä tilanteissa, joissa he toimivat aikuisen kanssa yhteisen huomion kohteen äärellä.

Tukiviittomat ja kuvat avuksi

Lapsi tarvitsee runsaasti kokemuksia siitä, että on mukavaa ja hyödyllistä olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisen kanssa. Kokemusten myötä lapsi oppii miten katse, äänensävy, ilmeet ja eleet ovat myös tärkeä osa viestiä.

Kun lapsi osoittaa ympäristöstään asioita tai ihmisiä, hän on oivaltanut, että voimme viitata kohteisiin osoittavan eleen avulla. Hieman myöhemmin lapsi oppii viittamaan näihin kohteisiin myös puhuttujen sanojen, viittomien tai kuvien avulla.

Lapselle, jonka puheen ja kielenkehitys on viivästynyt, varhaisten vuorovaikutustaitojen, kuten vuorottelun, jäljittelyn ja yhteisen huomion kohteen jakamisen harjoittelu on tärkeää. Kielenkehitystä tuetaan silloin harjoittelemalla jäljittelyä ja vuorottelua yhteisen toiminnan äärellä. Voimme esimerkiksi mallintaa lapselle sitä, miten tyhjästä mukista voi leikisti juoda kahvia ja kannustaa lasta jäljittelemään leikkitoimintaa.

Jos puhe viivästyy, lapsi tarvitsee jonkin toimivan kommunikointikeinon kielen ja ajattelun kehityksen tueksi. Silloin lapsi hyötyy puhetta tukevista ja korvaavista keinoista, kuten tukiviittomista ja kuvista.

Puheen ja kielen kehityksen alkuun saattaminen ja kehityksen eteneminen vaativat aina lapsen ja ympäristön vuorovaikutusta.

Lähteitä ja lisätietoa aiheesta:

• Aivoliitto ry 2024: Pienen kielipolku – Vinkkejä kielenkehityksen tueksi.
• Launonen, Kaisa: Varhainen vuorovaikutus kielen kehityksen perustana. Suomen Lääkärilehti 2006;61(37):3719-3724. Yleiskatsaus. Artikkelin tunnus: sll26551.
• Launonen, Kaisa 2023: Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto.